Mikkelin Kenkäverossa kengille käy näin

Kenkäveron myymälässä kauniita huovutettuja tuotteita

Ensimmäinen yö oltiin Tahkon huipulla pilkkopimeässä. Metsästä kuului välillä ilvesten murinaa... 

Aurinko nousee jostain Pisavuoren takaa syysaamuna

Vuorella myös muita harrastusmahdollisuuksia kuin laskettelu...

Tahkolta ajelimme Kainuuseen päin, Sotkamon korpikirjailija Veikko Huovisen työhuonemuseolle.

Veikon vielä eläessä hän kotinsa ovikello soi ja hänelle tuotiin täytetty lintu. Asiayhteys ehkä kertoo mikä otus on kyseessä?

Huovisen muistomerkki Hirvensaaressa Sotkamossa. Havukka-ahon ajattelijan ajatus "ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet" on kirjattu muistomerkin tauluun. Taustalla Sapsojärvi.

Suomussalmen Hossan leirintäalueelta vuokrasimme sähkökäyttöiset läskipyörät. Moottorissa tehoja n. 600 Wattia.

Hossassa on hienot ja selkeät maastopyöräilyreitit. Tällekin harjulle noustuamme vastassa oli porotokka...

Hossan kalliohalkeamajärvi Julma Ölkky on vesistön ylimpiä paikkoja, n. 243,8 metriä merenpinnan yläpuolella. Julma-Ölkkyyn laskee pohjoisesta Ölkynsuolta pieni Ölkynpuro, jonka alkupisteen korkeus merenpinnasta on n. 275 metriä. Suon pohjoispuolelta vedet valuvatkin sitten pohjoiseen kohti Kuusamon Irnijärveä, josta saa alkunsa Pohjanlahteen laskeva Iijoki.

Julma-Ölkyllä turisteille on tarjolla veneristeily Ölkyn pohjoispäähän asti. Ehkä hieman ylihinnoiteltu, mutta kai sitä täytyy yrittäjän elantonsa saada...

Kanoottien ja veneiden vetorata Ala-Ölkyn ja Julma-Ölkyn välisellä kannaksella.

Metsänpeikko tahdon olla, sankar jylhän männikön...

Värikallion kodalla on hyvät verkkoyhteydet

Kodalla oli myös veneenrakennusohjeita

Värikallion luona Arja kaivoi huulipunan esiin... arvatkaa miksi?

Pieni sävyero piirroksiin jäi...

Aina sanotaan että seisoo kuin tikku paskassa, mutta nyt se onkin kanerva

Hossan suunnasta jatkoimme Posion Korouomalle. Aivan koko lenkkiä emme kiertäneet, koska piti ehti Rovaniemelle vielä illaksi.

Posion Korouoma on maankuoren halkeama, jonka reunat rapautuvat jääkausien tullessa ja mennessä.
Korouoma on noin 30 kilometriä pitkä luode-kaakkosuuntainen laakso Posion ja Ranuan kuntien rajalla. Se on osa satoja miljoonia vuosia vanhaa kallioperän ruhjevyöhykettä, joka kulkee Rovaniemeltä Kemijokilaaksoa seuraten Auttiin ja Auttikönkäälle ja Korouoman kautta Kuusamoon.

Jyrkänteiltä alas kohisten laskevat pienet purot jäätyvät talvisin jääputouksiksi, jotka säilyvät sulamatta myöhäiseen kevääseen.

Rotkolaakson pohjalla virtaa luoteeseen kapea ja mutkainen Korojoki, jonka rannoilla on paikoin reheviä tulvaniittyjä ja lehtomaisia metsiä. Kanjonin pohjoisosissa kasvillisuus on selvästi rehevämpää ilmentäen maaperän kalkkipitoisuutta. Lapiosalmen seudulle ovat tyypillisiä kuivahkojen ja kuivien kankaiden mäntymetsät. Korouoman kanjonin ympäristössä maasto on vaihtelevaa vanhojen metsien peittämää vaaramaisemaa. Vaarojen välisissä notkoissa on Perä-Pohjolalle luonteenomaisia aapasoita sekä kuusikkoisia rinnesoita.

Rovanimen Arktikum-museo ja jääkarhu Arjan tutkittavana. Kumpi räpäyttää ensin?

Lordin aukio Rovaniemellä. Huomaa kynsien muoto painaumissa!

Rovaniemeltä kohti Kemiä ajaessa huomasimme Tervolassa huoltoaseman, jonka nimi oli näin Huovisen tarinoista pitävälle mielenkiintoinen: Mäkipeura.  Lampaansyöjissä Sepe ja Valtteri suunnittelevat hönöpäissään uudentyyppistä tapaa ihmisten lisääntymiseen pölyttämällä, jolloin pölyhuiska saisi aivan uuden, mäkipeuramaisen merkityksen. Miehet pölähtelisivät kadunkulmissa ja naiset eivät koskaan saisi tietää kuka mies on pölähtänyt ja missä. Termi "mäkipeura" on Kari Vuokareen kokoamassa Huovisen sanakirjassa "Marniva Mäkipeura" selitetty näin:  "ilotyttö, asunnoton prostituoitu, mäkileena"

Ouluun saavuttuamme pääsimme jälleen kätköilyharrasteemme kimppuun.

Hietasaaren rannalta löytyi kaiverruksilla varustettuja kiviä. Mitähän tässä lukee?

Oulun Nallikarin uimarannan hiekkaan muodostuva aaltokuvio.

Vallisaaren Aleksanterinpatteri

Asiakasryhmän kanssa Haltiasta Pikku-Parikkaan kautta Pohjoiselle Pirtille ja Iso-Antiaksen kautta takaisin Haltiaan.

Paikoitellen oli hieman kostea ja kivinen tie...

Kirkkonummen eteläisissä osissa sijaitsee Träskön-niminen saari, joka on kuulunut myös Neukkusotilaille vuokrattuun sotilastukikohtaan. 
​Saari on saanut olla rauhassa Porkkalanniemen takaisin saamisesta lähtien. Ennen parenteesia ("vapaaehtoista vuokraamista") saarelle oltiin jopa suunniteltu kansallispuistoa, mutta ajatus hukkui maailmanhistorian aaltoihin.
Wikipedia kertoo saaresta näin:

"Träskön on saari Porkkalanniemen lounaispuolella Kirkkonummella.

Träskönin pinta-ala on noin 77 hehtaaria. Se on yksi neljästä kansallispuistosta, jotka perustettiin 1938. Träskön joutui toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton haltuun. Kun saari palautettiin Suomelle 1956, sen luontoa oli tuhottu siinä määrin, ettei se enää kelvannut kansallispuistoksi. Träskönille yritettiin saada kansallispuiston status myös 1976 ja 2017. Träskön ja sitä ympäröivät saaret ovat nykyisin (2021) luonnonsuojelualuetta, mutta eivät kansallispuistoa. Träskönin etäisyys Helsingin keskustasta on noin 40 kilometriä lounaaseen.

Träskönillä sijaitsee venäläisen linnoitteen rauniot 1800-luvun lopulta, pyöreä loisto ja osin umpeen kasvanut luontopolku. Saaren länsiosassa sijaitsee kahden hehtaarin laajuinen Träsket, josta purjehtijat hakivat muinoin täydennystä alustensa vesivarastoihin.

1960-luvulta peräisin oleva Lohi-veneemme pomppi mukavasti aallokossa ja vettä roiskui varusteiden päälle. Ja tietenkään kunnon eräopas ei ollut suojannut tulitikkujansa merivedeltä.

Perille päästyämme keulapenkillä istunut oli hieman kastunut, mutta se ei menoa haitannut.

Saaren eteläisellä rannalla on venäläisten 1800-luvun lopulla tekemä tykkitie.

Kumpikahan tämä torni on, täysin palvellut loisto vai sotilaiden tähystystorni? Ehkä kumpikin...

Tornin ruostuneiden tikkaiden juurella on Väyläviraston kieltotaulu.

Saaren korkeimmalle paikalle oli joku jaksanut kantaa muovituolin maisemien ihailupaikaksi.

Kun Porkkalan parenteesi purettiin joulukuussa 1941 lähtivät venäläiset toiselle puolelle Suomenlahtea. Veivät parakkinsakin mukanaan.

Saaren luonto on karuhkoa rannikkotyyppiä, mutta sisempänä metsässä on rehevämpää.

Saaren kallioihin on räjäytetty komentokorsuja, jotka ovat nykyisin veden täyttämiä.

Retkikartta-sivulta saatu Träskön kartta.

Retken päätteeksi ajoimme myötämaininkien työntämänä takaisin Dragesvikenin venesatamaan. Vanha Evinrude oli kyllä hieman rude; eteenpäin-vaihde pomppi pois päältä. Satamaan tullessa Arja oli helpottuneen näköinen...